FT, TT, dosentti
s.1926, väitös joulukuussa 1970, Uppsala

Vastaväittäjät: dosentti Sigbert Axelson ja professori Ulf Himmelstrand
Väitös: Ritual and Symbol in transitional Zaramo society, with special reference to women. 1st version C. W. K. Gleerup, Lund, 1970. 2nd version with new introduction, Nordic Africa Institute, Uppsala, 1986.

Miten minusta tuli uskontotieteen tohtori?

Minusta tuli uskontotieteen tohtori, koska sitä kautta sain pätevyyden Afrikan kulttuurin tutkimukseen ja koska ei Suomessa eikä Uppsalassa vielä silloin ollut antropologiaa aineena. Olin suorittanut cum lauden suomalais-ugrilaisen kansanrunouden ja uskontotieteen oppiaineessa, ennen kuin lähdin Tanganjikaan opettajaksi Suomen Lähetysseuran kautta. Opetin opettajapätevyyden saavia nuoria naisia ja keskikoululaisia tyttöjä vuosina 1952–1956. Olin mennyt naimisiin amerikkalaisen papin kanssa ja muutimme uudelle neljän vuoden kaudelle Dar es Salaamiin Tanganjikaan.

Saatuani kolme tytärtä tunsin tarvetta tuntea afrikkalaista kulttuuria syvemmin. Parin akateemisen ystävän kehottamana aloin ajatella opintojen jatkamista ja tutkia, miten voin filosofian kandidaatin tutkintoni pohjalta, suomenkieli ja kirjallisuus aineinani jatkaa kulttuurisia opintoja. Totesin vaatimuksista, että kansanrunouden cum laude sisälsi myös uskontotieteen alkeet ja siitä voin lähteä eteenpäin, olinhan kuunnellut uskontotieteen luennot ja suorittanut ne. Kansanrunouden olin tentannut ja suullisen suorittanut professori Martti Haaviolle.

Lähdin haastattelemaan rannikon kylään naisia, jotka kouluttivat nuoria tyttöjä. Otin yhteyttä Helsingin yliopistoon ja jatkoin muiden etnisten ryhmien vastaaviin rituaaleihin tutustumista kirjallisista lähteistä. Seuraavalla pidemmällä lomalla saatoin suorittaa lisensiaatin tutkintoa varten tarvittavat kirjastotehtävät professori Matti Kuuselle ja uskontotieteen laudaturin erinomaisilla tiedoilla professori Jouko Hautalalle, joka antoi luettavaksi Afrikan antropologioiden tutkimuksia. Hän ehdotti, että teen lisensiaatintyöni professori Lauri Hongolle, jolla oli enemmän kosketusta antropologiaan. Tein lisensiaatintyöni Religious and magical rites of Bantu women in Tanzania (1966) Turkuun, koska siellä uskontotiede oli yleinen eikä sidottu suomalais-ugrilaiseen. Lisensiaatintyöstäni on olemassa monistettu versio, jonka Pohjoismaiden ensimmäisen kehitysprojektin työntekijät Tansaniassa tekivät tutkimuksestani kiinnostuksesta aiheeseen, sillä heidän Kibaha-projektinsa oli saman etnisen zaramo-ryhmän alueella, josta aloitin tutkimuksen.

Uudelle työkaudelle tullessamme tiesin jo tahtovani jatkaa osallistuvaa tutkimusta rannikon kylissä tohtorintutkinto tähtäimessä. Pääsin hyvään yhteyteen Bunjun kylän ihmisten kanssa 40–50 km päässä Dar es Salaamin keskuksesta. Keskittyminen rituaalisten symbolien tutkimukseen oli kiinnostavaa, mutta itselleni merkittävintä oli yhteys, joka syntyi itseni ja yhteisön välille. Tunnettu parantaja Salum Mhunzi omi minut tyttärekseen, jotta olisin osa yhteisöä. Hänen mukaansa en voisi olla Bunjun kylässä, ellen kuuluisi mihinkään laajaperheeseen. Opetin halukkaita naisia lukemaan, ja palvelin kyläläisiä monin tavoin. Suomalaisten ystävien tuella saimme aikaan myös kaivon. Yhteys lukutaidottomiin, uskonnoltaan islamilaisiin kyläläisiin ja erityisesti naisiin oli syvä inhimillinen kokemus, jolla on ollut elämänaikainen vaikutus ja joka on vienyt minut jatkuvaan osallistavan tutkimuksen edelleen kehittämiseen.

Ongelma oli löytää ohjaaja tutkimukselleni. Siihen aikaan ei ollut tapana tukeutua ohjaajaan eikä Suomessa ollut vielä professoritason Afrikan tutkijoita. Otin yhteyttä Uppsalaan, missä professori Bengt Sundkler teologisesta tiedekunnasta oli Afrikan tutkija, joka oli myös kuunnellut antropologian luentoja Lontoossa ja ylläpitänyt kontakteja antropologeihin Etelä-Afrikassa. Myös hän rohkaisi minua jatkotutkimuksiin, samoin kuin hollantilainen swahilin tutkija tohtori Jan Knappert, joka yhteistyömme innoittamana otti myöhemmin tehtäväkseen Kalevalan kääntämisen swahilin kielelle. Väittelin Uppsalan yliopiston teologisessa tiedekunnassa joulukuussa 1970, missä jouduin vielä suorittamaan toista lisensiaatin tutkintoa varten erinäisen määrän kirjoja. Lisensiaattitutkimuksena tarjosin kehittämäni bantu-kieliryhmien rituaalien vertailua käsittävän työn, joka Tansanian tutkijoille oli outo tutkimustapa. Olin Suomessa tottunut vertailevaan tutkimukseen. Sain todistuksen, että olen filosofian tohtori vaikka olen myös teologian tohtori.

Minulla oli tilaisuus osallistua Dar es Salaamin yliopiston pätevien englantilaisten historian ja sosiaalitieteiden professorien ja opettajien seminaareihin ja Afrikan tutkimuksen konferensseihin Itä-Afrikan yliopistoissa. Sain keskustella professori Mary Douglasin kanssa hänen vieraillessaan Dar es Salaamissa ja usean vierailevan professorin kanssa. Erityisen maininnan ansaitsevat professorit Terrence Ranger, Aylward Shorter, Steve Feierman ja Marcia Wright, josta tuli läheinen ystävä. Hän viihtyi monen muun professorivieraan tavoin Intian valtameren rannalla olevan kotimme suojissa. Sain tutkimukseni aikana kutsun Jyväskylän kesäyliopistoon luennoimaan ja vierailin samalla Uppsalan yliopistossa.

Sain Suomen Kulttuurirahaston Heikki Wariksen rahastosta 7 000 markan apurahan, jolla ostin käytetyn nelivetoisen auton, jolla pystyin kulkemaan tutkimusalueella. Sain myös 5000 kruunun apurahan Ruotsista Ellen Wägnerin naistutkijoille tarkoitetusta rahastosta. Muuten rahoitin itse tutkimuksen. Vierailu Suomeen tapahtui Jyväskylän kesän rahoilla. Saatoin käydä tapaamassa ohjaajaani Uppsalassa sillä matkalla. Väitöskirjani toisen painoksen painamiseen sain Skandinaavisen Afrikka Instituutin rahoituksen. Väitöskirjani nimi oli Ritual and Symbol in Transitional Zaramo Society with special reference to women.

Väitöstilaisuus oli vielä entisten aikojen kaltainen suuri tapahtuma, joka kesti monia tunteja. Itse tilaisuus pidettiin suuressa luentosalissa Uppsalan yliopiston päärakennuksessa, ja sali oli aivan täynnä monien professorien ja kiinnostuneiden osanottajien sekä Suomesta tulleiden omaisten ja ystävien kansoittamana. Vastaväittäjiä oli kaksi, ensimmäinen Kongosta väitellyt dosentti Sigbert Axelson ja Nigerian tutkija, sosiologian professori Ulf Himmelstrand. Välillä pidettiin tauko, jolloin oli hieno kahvitarjoilu toisessa rakennuksessa. Karonkkaillallinen oli ohjaajani Bengt Sundklerin kotona. Se noudatti hänen järjestämänään – tosin minun kustannuksellani – täysin kaikkia vanhoja muodollisuuksia mukaan luettuna sikarit herroille. Mukana olivat teologisen tiedekunnan dekaani, vastaväittäjät ja Tansanian edustajan opetusministeriön virkailija. Muodollisuuksiin kuuluivat kaikille virallisille edustajille pitämäni puhe ja heidän vastapuheensa. Suomesta oli tullut 13 osanottajaa ja setäni, professori Paavo Aro piti omaisten puheen. Oli merkittävää, että kaksi vanhaa oppikouluajan opettajaani Helmi Arneberg-Pentti ja Anna Isoniemi olivat tehneet matkan tilaisuuteen. Pidin myös ennen Ruotsista lähtöäni dosenttiluennon ja sain dosentin arvon. Myös epäilevästi tuntemattomana yliopistoon tulleen naisen väitökseen suhtautunut professori suostui arviolautakunnassa antamaan 2,5 arvosanan kolmosen ollessa korkein.

Hoidin lukuvuoden juuri perustetun yleisen etnologian apulaisprofessorin virkaa pitäen siihen kuuluvat luennot ja opintojen ohjauksen kansatieteellisessä tiedekunnassa, minkä jälkeen palasin Tansaniaan ja sain vanhemman tutkijan viran Dar es Salaamin yliopistossa. Virka liittyi kehitystutkimukseen, josta tuli varsinainen tutkimuskenttäni. Sen puitteissa saatoin jatkaa naisten tutkimusta ja tutkia myös rituaalien kehittymistä ja kehitykseen liittyvää kulttuurista tutkimusta. Sen tiimoilta sain kirjani Women in Development: A Creative Role Denied? julkaistuksi kustanteina Lontoossa ja New Yorkissa. Jatkossa tutkimukseni on ollut osallistavan tutkimuksen kehittämistä kulttuurin ja kehitystutkimuksen rajoilla. Uskontotieteeseen olen liittynyt kirjoittamalla artikkeleita Tansanian materiaalini pohjalta islamin osuudesta rituaaleista. Sitä käsitteli myös dosentin luentoni. Olen kirjoittanut ohjaajani elämäkerran Beyond the Forestline, The Life and Letters of Bengt Sundkler (2002)ja osallistunut uskontotieteelliseen keskusteluun artikkelein. Olen yhteistyössä käsikirjoituksen uudistajan Zenya Wildin ja aiheeseen oman kokemuksensa lisänneen Salome Mjeman kanssa toimittanut Suomen Antropologiseuran ja Bergin & Garvey julkaiseman Blood, Milk, and Death, Body Symbols and the Power of Regeneration Among the Zaramo of Tanzania (1995). Olen seurannut erityisesti afrikkalaisia uskontoihin liittyviä artikkeleita ja kirjoja sekä Temenoksen että ruotsalaisen SMT-aikakauskirjan kautta ja uusia, God Is Back -tapaisia julkaisuja lukemalla, joissa keskustellaan kristinuskon kasvavasta ja toisaalta läntisissä maissa vähenevästä vaikutuksesta.

On kaiketi syytä mainita, että Suomeen palaaminen perheen kanssa tuli mahdolliseksi, koska sain uskontotieteen lehtorin viran alkaen syksystä 1975. Pääsin opettamaan myös Afrikan uskonnon tulkintojen näkökulmasta peruskursseja Domuksen alakerran suljetussa tilassa kolmen tunnin jaksoissa. Jouduin kuitenkin käyttämään sijaisia, sillä olin samanaikaisesti saanut Suomen Akatemian rahoituksen johtaakseni ensimmäisen suuren yhteiskuntatieteellisen ja kulttuuritutkimuksen piiriin kuuluvan, Jipemoyo-nimellä kulkeneen kehitystutkimusprojektin Tansaniassa, aiheena Culture and Social Change in the Restructuring of Tanzanian Rural Areas. Neljän vuoden projektiin sain henkilökohtaista rahoitusta yhteensä puolentoista vuoden ajalle, voidakseni osallistua itse sen toteutumiseen. Jouduin vastakkain historiallis-materialistisen kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tulkinnan kanssa, mihin uskonto saattoi tulla vain marxilaisen fenomenologian kautta. Jipemoyo-tutkimuksen suurin merkitys oli kuitenkin viiden väitöskirjan tuotos ja kahden professorin sekä kolmen huomattavan tutkijan siitä alkanut tieteellinen panos akateemiseen tutkimukseen.

Olen kehitystutkimuksessani jatkuvasti joutunut käsittelemään kysymystä kehitystyön suhteesta uskontoon ja sen kulttuurisesta merkityksestä maissa, joissa sitä tehdään. Erityisesti Afrikassa, missä uskonnolla on valta-asema, on täysin keinotekoista tehdä avustustyötä, jossa ei voi ottaa huomioon vallitsevan uskonnon keskeisyyttä ihmisten elämässä. Sen tiimoilta olen joutunut uudelleen arvioimaan meidän läntisten eurooppalaisten keinotekoista suhtautumista elämän ydinkysymyksiin.

Erityisen ongelmalliseksi tuli uskontokysymysten syrjäyttäminen marxilaisen teoreettisen valtakauden aikana, jona tein suuren osan tutkimuksestani. Historiallis-materialistisen viitekehyksen kapea-alaisuuden alta alkoi kehittyä fenomenologista ja hermeneuttista tulkintaa, joka teki mahdolliseksi laajentaa viitekehystä. Kulttuuristen tai historiallis-hermeneuttisten tulkintojen eriytyminen historiallis-materialistisesta tulkintamuodoista vei jatkuvaan kamppailuun mahdollisuudesta tuoda esille omia näkökulmia tulkintoihin.

Lähteneenä tutkimukseen lähetystaustaisena, en ole juuri kelvannut uskontotieteilijöiden joukkoon. Kirjastoissa lähetystyön kannalta uskontoa tutkineen kirjoitukset luetteloidaan lähetyskirjallisuuden joukkoon. Olisin jatkuvasti kiinnostunut osallistumaan seminaareihin ja kongresseihin, mutta mieheni omaishoitajana tilaisuuteni ovat vähäiset. Olen myös todennut, että kun olen profiloitunut, en vain lähetys- vaan myös kehitystutkijana, osallisuuteni mielestäni uskontotieteellisiin artikkeleihin eivät ole riittäneet uskontotieteilijäksi.